Seuraa ajankohtaista ilmoittelua kylätapahtumista

Vatjusjärvi

”Pikkujärvi, Isojärvi, Kurranjärvi, Valkeinen, näiden järvein rannalla on kylä rauhainen.”

Vatjusjärven kylä sijoittuu Nivalaan menevän tien varrelle, Pienen ja Ison Vatjusjärven sekä Kurranjärven ympärille. Kylään kuuluu Aakonpuhto, Vatjuspuhto, Anttikangas ja Etelälahti. Ison Vatjusjärven pohjois rannalla on aktiivisessa käytössä oleva Hammasniemen leirikeskus. Nivalantien molemmin puolin on muutamia kallioita. Näistä ainoa vuoreksi nimetty on Teerivuori, 142 m merenpinnan yläpuolella. Muita korkeampia kohtia on Nuuttikallio, Nurkkakallio, Tikkakallio, Naistenkallio, Pesälänkallio ja Varvaskallio. Kylällä on myös useampi neva.

Mitä meillä voi harrastaa

monitoimitalo

Salia voi vuokrata jumppia, pallopelejä tai vaikkapa juhlia varten.

Hiihtolatu

Koululta lähtee viiden kilometrin mittainen valaistulatu ja kyläläisten toimesta ajetaan latu aina Rytkynjärvelle saakka.

Jääkiekkokaukalo

Koululla on valaistu jääkiekkokaukalo, jossa voi käydä luistelemassa ja pelailemassa. Sen jäädyttämisestä ja lumien kolaamisesta vastaa pääosin kyläläiset.

naistenkallio

Hyvä retkeilykohde noin puolen kilometrin kävelymatkan päässä Vatjusjärven suunnasta mentäessä. Kota pienen mäen päällä.

uimaranta

Pienellä Vatjusjärvellä on yleinen uimaranta, jossa on myös makkaranpaistokota.

Tietoa Vatjusjärven kylästä

VATJUSJÄRVI Kylä vetten varrella, 2007

Vatjusjärviset rakensivat talkoilla koulun pihaan monitoimitalon vuonna 1999. Tilat ovat olleet aktiivisessa käytössä tähän päivään saakka. Talolla on kokoonnuttu vuosien varrella pelailemaan monenlaisia pallopelejä, pidetty kansalaisopiston ja kylälaisten jumppia, pidetty tilaisuuksia sekä juhlittu monet juhlat.

Koulu lakkautettiin alkukesästä 2021 ja rakennukset ovat olleet myynnissä. Jääkiekkokaukalo ja valaistulatu jäävät edelleenkin kyläläisten käyttöön. 

Vatjusjärven kylätoimikunta on viimeaikoina järjestänyt mm. pääsiäistapahtumia Pienen Vatjusjärven rannalla

Kylän ensimmäisistä asukkaista ei ole varmaa tietoa, mutta on esitetty arvioita heidän olleen hämäläisten tieltä pohjoiseen pakenevia lappalaisia, Savosta tulleita metsästäjiä tai rannikon suunnasta Pyhäjokea nousseita tulokkaita. Tunnettu tarina kertoo, että 1500-luvulla lähti Sotkamon erämaista kolme veljestä kulkemaan kohti länttä. Yksi tunsi kotipaikakseen nykyisen Kirkkojärven rannat, toista kutsui kahden järven väliin jäävä kannas kolmannen jatkaessa matkaansa vielä eteenpäin.
Tähän kahden järven väliselle kannakselle, hyvien kalavesien äärelle, salvoi ensimmäinen vatjusjärvinen pirttinsä. Paikkaan, joka kantaa vielä nykyäänkin Pirttiniemen nimeä. Sittemmin vuonna 1589 Heikki Paavonpoika perusti Vatjus- nimisen talon samoille maille.
Merkkejä esihistoriallisesta asutuksesta on löytynyt edellä mainitulta paikalta sekä Manninmaalta, Ison järven eteläpäästä.


Kuten muuallakin maassamme, myös meillä on tuolloin ollut elinkeinona metsästys ja kalastus. Myöhemmin alettiin raivaamaan peltoja viljelysmaiksi ja aloitettiin karjatalous. Nämä elinkeinot muodostuivat isoksi osaksi kylän hyvinvointia. 1700-luvun puolivälin jälkeen isovihan vauriot oli korjattu ja valtiovallan toimenpiteet tähtäsivät maatalouden tehostamiseen ja lisäämiseen. Haapaveden kylilläkin alkoi ripeä asutustoiminta ja Vatjusjärvelle perustettiin isoja tiloja.


Vatjusjärvellä on toiminut ajan saatossa useita kauppoja kuten mm. Osuuskauppa 1915-1994, Tolpan kauppa, Koiviston kauppa, Etelälahden kaupat, lisäksi pankki ja posti, sekä kaksi koulua. Kylän historiallisista kulttuuripersoonoista tunnetuin lienee Viina-Matti eli Matti Viinamaa, joka oli kuuluisa omien runojensa lausuja. Aikoinaan kylällä on ollut myös monen alan käsityöntaitajia, kuten suutareita, räätäleitä, ompelijoita ja kyläseppiä, sekä tunnettu suksen tekijä Jaakko Ritola. Vatjusjärven Nuorisoseura perustettiin vuonna 1912 ja toiminta olikin aluksi erittäin vireää. 60-luvun alussa Nuorisoseuralla ei ollut minkäänlaista toimintaa, mutta 1989 toiminta käynnistettiin kylätoimikunnan aloitteesta uudelleen, ettei Nuorisoseuran tonttia menetetty valtiolle. Tästä seurasikin kylätoimikunnan toiminnassa aktiivinen aikakausi ja monenlaista tapahtumaa järjestettiin kyläläisten iloksi.

Kuvia kylältä

Previous slide
Next slide

Vatjusjärven kylätoimikunta

Kyläyhdistyksen puheenjohtaja Pertti Wunch